Patalanmajan Ns

Patalanmajan nuorisoseura ry

Patalanmajan nuorisoseura ry:n toimintaan liittyvät keskeisimpinä Patalanmajan nuorisoseurantalon sekä kirkkoveneen ja koppelin
ylläpito. Perinteiden mukaan kirkkovene on soudettu Virtain päiville ja erityisiin juhlatapahtumiin jo 40 vuoden ajan. Kylässä on
huolehdittu veneen huollosta, koppelista ja soudusta talkoovoimin ja siihen on kyläläisten lisäksi osallistunut myös kylässä asuvia lomalaisia.

Nykyinen vene on järjestyksessään toinen ja se on rakennettu kylän nuorisoseurantalolla talkoilla.

Kirkkovenekoppeli on rakennettu kyläämme n. 40 vuotta sitten, vanha kirkkovenekoppeli purettiin ja tilalle rakennettiin rakennusperinteitä vaalien uusi koppeli. Hankkeeseen liittyy myös maapohjan vaihtoa ja salaojitusta.
Koppelin rakentaminen toteutettiin pääosin talkoilla ja mm. pyöreää puutavaraa tolppiin kerättiin metsänomistajien metsistä.

Seuramme tavoitteena on pitää yllä kylän kirkkoveneperinnettä ja luoda sille edellytyksiä veneen kunnossapysymisen kautta. Tätä kautta kylä säilyy elinvoimaisena ja vetovoimaisena. Kirkkoveneeseen liittyvät toimenpiteet aktivoivat ihmisiä ja pitävät yllä talkootoiminnan kulttuuria niin kyläläisten kuin loma-asukkaidenkin keskuudessa. Kirkkoveneperinteen ylläpidossa (soutu, huolto) on vuosittain mukana yhteensä n. 50 kylän vakituista ja kesäasukasta.

 

                                                                                                

 

 

 

Muista ajankohtaisista tiedotteista saat tarkempaa tietoa viereisistä alaotsikoista.